Revontulia ja kevään merkkejä

29.04.2021 - Omat retket

Viikonlopun reissu telttailemassa aavan laidalla

Huhtikuu oli kerennyt edetä jo kuun puoleen väliin ja kevät alkoi tehdä tuloaan kovaa vauhtia täällä Oulun seudulla. Lumihanget alkoivat painumaan silmissä ja Martimoaavan hiihtoretki oli vielä tekemättä tältä keväältä. Vaan eipä hätää. Viikonloppu (16.-19.4.) oli vielä vapaa muista harrasteista ja sääkarttakin lupasi pelkkää aurinkoa. Eipä aikaakaan niin Paljakka-ahkio oli tuotu eteisen lattialle ja alkoi pian täyttymään retkeilyvarusteilla.

Päätimme ajella perjantai iltana Hömmönkosken laavulle, johon auto jäisi parkkiin ja jatkaisimme hiihtäen kohti suonlaitaa. Tällä kertaa tarkoituksena olisi pitää teltta koko viikonlopun samassa paikassa ja hiihdellä ympäristössä lintuja kuvaten.

Saavuimme laavulle 18-19 aikoihin ja lähdimme oitis hiihtämään, jotta ehtisimme ennen pimeän tuloa pystyttämään leirin johonkin sopivaan paikkaan. Aurinko laskee noin klo 21 ja pimeys alkaa tuntia myöhemmin.

Päivällä lämpötila oli ollut reippaasti plussalla, mutta onneksi hanki kuitenkin kantoi hiihtäjiä hyvin ja kanto vain parani iltaa kohti. Hiihtäessä saimme havainnon parista metsäkanalinnusta ja yli lentävistä hanhista, mutta tunnistaminen jäi tekemättä illan hämärissä.

Hiihtäminen aavan reunaan kesti pari tuntia. Katsoimme sopivan paikan erään metsäsaarekkeen pohjoispuolelta ja pystytimme siihen teltan. Iltapalaksi nautimme teetä ja parit voileivät kuunnellen samalla Martimojärven suunnalta kantautuvia kurkien ja joutsenten ääniä. Olisikohan Martimo-ojan suu jo sula.

Yöllä kävi varmasti monelle retkeilijälle tuttu juttu. Juuri, kun makuupussi alkaa olemaan mukavan lämmin ja unikin maistuisi, tulee tarve käydä puskassa. Menisikö muutama tunti niin olisi jo aamu? Päätin kuitenkin, että paremmin sitä nukkuu, jos nyt vain nousee. Ja kylläpä se palkitsi. Taivaankansi oli täyttynyt useista revontulivanoista. Piti mieskin herättää katsomaan valonäytöstä mitä ihailtiin tunnin verran.

Kylläpä tämän jälkeen loppuyön sai nukkua hyvin. Meillä oli mukana kolmen vuodenajan makuupusssit sekä lisäksi kesämakuupussit. Lämpötila kävi reippaasti pakkasen puolella, mutta hyvin tarkeni nukkua.

Aamulla heräsimme noin seitsemän aikoihin ja aloimme tekemään aamupalaa. Aamupala oli perinteinen puuro sekä marjakeitto ja muutama leipä. Pannukahveja unohtamatta. Aamupalaa syödessä sai kuunnella lähellä olevien teerien pulputusta. Selvästi alkoi heilläkin olla kevättä rinnassa.

Aamupalan jälkeen lähdimme hiihtelemään lähialueen metsäsaarekkeita läpi käyden. Pakkasyö takasi, että kulkeminen peltihangilla olisi onnistunut vaikka kävellen, mutta parempi kulkea suksilla, jotta paluu leiriin onnistuu hankien pehmetessä päivän lämmetessä.

Vaikka perjantaina Martimoaavalle saapuessa näytti siltä, että lintuja olisi paljon alueella, niin nyt oli hiljaista. Teeret olivat hiljenneet ja kurkien äänet kantautuivat edelleen kauempaa. Muutama joutsenkin lensi ohitsemme. Pienemmistä linnuista havaintoja tehtiin peiposta sekä pienestä pulmusparvesta, joka lenteli ympäri aapaa. Eräästä metsäsaarekkeesta kuului tikan nakutus, jota lähdimme tarkemmin katsomaan. Käpytikkahan se oli. Samalla saarekkeella taisi olla korpillakin pesä, kun kaksi korppia pitivät aikamoista meteliä saareketta lähestyessämme.

Päivän aikana alueella näkyi muitakin hiihtäjiä. Suurin osa päiväretkeläisiä tai muuten vain kuntoilemassa kovilla kevät hangilla. Sää oli mitä mainioin. Lämpötila nousi reippaasti plussan puolelle ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta eikä tuulikaan puhaltanut. Hiihtäessä tarkeni helposti pelkällä aluspaidalla.

Harmittavasti kotiin unohtuneisiin varusteisiin lukeutui lämpömittarin lisäksi aurinkorasvapurkki. Päivän hiihtoretken aikana aurinko alkoi polttamaan kasvojani ja jouduin suojautumaan huivilla. Mutta ei se paljoa kevätauringon nauttimista haitannut.

Lounaaksi oli varattu italianpata, ruisleipää sekä tietysti pannukahvit parin suklaapalan kanssa. Käytimme ruuan tekemiseen risukeitintä ja kotoa tuotuja pieniä puita sekä trangian kaasupoltinta, joka toimi näin lämpimällä ilmalla hyvin. Mukava tehdä toisella keittimellä ruokaa ja sulatella toisella samaan aikaan vettä.

Lounaan jälkeen kävin hiihtelemässä lähistöllä ja etsimässä aamulla ääntä pitäneiden teerien jälkiä hangilta. Sen verran lumi oli jo sulanut, ettei tuoreita jälkiä ollut muutoin kuin jätösten muodossa.

Kaivettiin meille istumapaikka hankeen, että voi istua paremmin. Lunta aavalla oli saappaan varren verran. Lämmin päivä sai hankiaset pehmenemään ja kävellen liikkuminen alkoi vaikeutumaan. Vettä ei hangen alla ollut paljon, mutta tarpeeksi kastelemaan reikäiset kumpparini.

Päivälliseksi valmistettiin perunamuusia jauheesta ja lämmitettiin kotoa tuotu jauhelihakastiket. Talviretkeilyn paras puoli on se, että voi ottaa mukaan tuoreempaa ruokaa, koska ei tarvitse pelätä ruuan pilaantumista lämpimässä repussa. Ruokaa tehdessä peippo lauloi leirimme viereisessä puussa ja ohi kiitivät välillä joutsenet sekä jo aiemmin mainittu pulmusparvi.

Aurinko laski puoli kymmenen maissa. Valokuvasimme kaunista iltaruskoa ja nautimme parit minttukaakaot auringon laskiessa Kivaloiden taakse. Toisena iltana osasikin jo paremmin vuorata itsensä makuupussi ja sai nukuttua koko yön, paria kyljen kääntöä lukuunottamatta.

Sunnuntaina heräsimme seitsemän aikoihin auringon lämmittämään telttaan. Tällä kertaa aamupalaksi paistoimme risukeittimellä kananmunia sekä pari siivua pekonia. Jälkiruuaksi tietysti pannukahvit ja muutama suklaapala. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta kuten edellisenäkin päivänä. Hitaasti aloimme purkamaan leiriä ja pakkaamaan tavaroita ahkioon. Hiihtäminen autolle onnistui nopeammin kuin perjantaina. Olihan hankikanto parempi ja Järvikummuilta autolle matkaa pystyi taittamaan alamäkeen. Lämmintä riitti eikä takille ollut tarvetta.

Enpä muista, milloin olisin viimeksi ollut näin lämpimällä kelillä talvella retkeilemässä. Pääsimme ihailemaan revontulia pitkästä aikaa, kuuntelemaan keväisiä lintujen ääniä ja rauhoittamaan mieltä viikon arkikiireistä. Erittäin mukava reissu.