Pääsiäisen päiväretki

Mukanamme oli vahvistus Helsingistä. Koska vieraallamme ei ollut kuin tavalliset sukset, päätimme tehdä retken valmiita uria pitkin. Tarkoituksena oli hiihtää Puukkokummulta Keski-Penikan näkötornille ja takaisin Kivalon ulkoilureittiä pitkin. Emme kuitenkaan löytäneet reitin alkupäätä, joten päätimme muuttaa suunnitelmia ja ajella Kivalon parkkipaikalle ja hiihtää Koivuselän autiotuvalle. Aavalla hanki varmasti kantaisi tavallisilla suksilla hiihtäjääkin.

Hiihdimme moottorikelkkauraa itäänpäin muutaman kilometrin ja kuljimme Lumiaavan halki Koivuselän autiotuvalle. Sää oli pilvinen ja harmaa. Koivuselällä oli jo edelliset matkaajat lämmittäneet tuvan valmiiksi. Evääksi nautimme Kuumat kupit ja paistoimme makkarat. Jälkiruuaksi keitimme pannukahvit.

Koivuselän autiotupaan oli lisätty uusia naulakoita. Ne olivat mukava lisä, kun sai märät kamppeet leviteltyä paremmin kuivumaan. Tuvan pöydälle oli myös ilmestynyt pinkka luontolehtiä retkeilijöiden luettavaksi.

Tauon aikana satoi räntää, mutta onneksi sade loppui nopeasti. Vaikka räntäsäde kestikin vähän aikaa, oli se pehmentänyt hangen pinnan. Aavalla kulkeminen oli tästä syystä raskaanpaa, koska lumi upotti enemmän kun tulessa. Törmäsimme myös hirven jälkiin, oli upottanut lumi silläkin.

Kun pääsimme aavalta moottorikelkkauralle, sää selkeni ja saimme loppumatkan nauttia aurinkon lämmöstä.